26.9.2010

Loukkaantumisten suma

Lokakuun lopulla järjestetään Slovakiassa Open European Cup-kilpailu, jossa olisi tarkoitus palata pitkän tauon jälkeen kilpakentille.

Viime keväänä lihastulehdus esti osallistumisen EM-kisoihin mikä tarkoittaa sitä, että viimeksi sitä on taitojaan tullut kokeiltua Argentiinan MM-kilpailuissa. Kynnys ja samalla paineet kehään nousemisen suhteen kasvavat koko ajan.

Alkusyksystä lyöntiharjoituksia tehdessä reväytin vasemmasta olkapäästä jotain konkreettista ja ilmeisen tarpeellista lyömistä varten. (Tässä vaiheessa oli todettava, että voimaa alkaa olla niin paljon, että oma fysiikka ei riitä sitä kestämään.) Tämä loukkaantuminen nyt ei paljon meikäläistä pidätellyt treenaamisesta, ainoastaan vasen koukku oli vaan hieman tuskainen. Kompensoin asian tekemällä sitten enemmän oikealla kädellä.

Flunssakausi riehuu kaikkialla, enkä minäkään siltä välttynyt. Flunssa kaatoi minut sängyn pohjalle neljäksi päiväksi, ja juurikin siihen aikaan kun Saksan maajoukkueen päävalmentaja Mestari Lan oli Suomessa ohjaamassa otteluleiriä. Leiri siis jäi väliin. Pelasin parantumiseni varman päälle, sillä leiriviikonlopun jälkeen alkoi näyttöviikkoni työ/opiskelujeni suhteen, josta minulla ei ollut varaa olla pois. Näyttö liittyy lähihoitajaopintoihin, jota suoritan Pelastusarmeijan Tampereen hoitokodissa.

Flunssa selätettiin, näyttöviikko suoritettiin täysin arvosanoin ja palattiin takaisin sorvin ääreen. Sitä lystiä ei pitkälle kestänyt, sillä jo toisessa treenissä tauon jälkeen otteluharjoituksessa nilkkani vääntyi. Lääkäri oli sitä mieltä, että ligamenteissa oli repeämiä ja viikon ajan kuljeskelin lasta jalassa. Kävely sujui vallan mainikkaasti, mutta kiertoliikettä nilkka ei kestänyt.

Nyt nilkalla onkin jo tehty vaikka mitä kivun sallimissa rajoissa tietenkin. Kevyttä kontaktiakin se jo kestää, mutta kunnon räiskepaukeottelusta on vielä tässä vaiheessa turha unelmoida.

Toivon todella, että nilkka saadaan riittävän hyvään kuntoon ennen lokakuun kisoja. Olisi sääli jättää taas yhdet kisat väliin.

Mikähän siinä on kun fysiikka ei kestä?